Pirttijärvi

Yksityinen islanninhevostalli Jämsänniemen jylhissä maisemissa

Islanninhevostalli Pirttijärvi 2017-10-17T21:29:22+00:00

Toimintamme on muuttunut

Toimimme yksityistallina 15.5.2017 alkaen.

Siirrymme kokonaan uuteen matkailupalvelutoimintaan vuoden 2018 aikana.

Jalostusori Logandi

Mahtavat maastot

Asustelen hevosteni kanssa sukutilallani, vanhassa maalaistalossa metsän keskellä. Meillä on hyvä ympäristö hevosten treenaamiseen myös maastossa!

6x4-maasto

  • Lake Pirttijärvi

Hyvää Uutta Vuotta!

Tarmokasta, energistä ja onnekasta Uutta Vuotta 2018 toivottaa Pirttijärven väki

Varmat, vahvat ja vauhdikkaat askellajiratsut

Islanninhevonen on melko pienikokoinen, mutta vahva ja vauhdikas ratsuhevonen, jolla on ainutlaatuiset askellajit. Tältä sivustolta löydät kuvia ja kertomuksia islanninhevosesta, niiden ratsastamisesta ja elämästäni hevosten kanssa.

  • Logandi at Christmas

Joulutervehdys

Pirttijärvellä alkaa kaikki olla valmista joulun viettoon. Pirtissä kohoaa aivan liian suuri, mutta komea ja ihanasti tuoksuva oman palstan pihtakuusi, laatikot on leivinuunissa paistettu, joulukala suolaantuu jääkaapissa, ja kaiken kruunaa valkoiseen vaippaan peittynyt talvinen maisema. [...]

Islanninhevosori Logandi

Jalostusori Logandi

Kaunis ja komeatölttinen I-palkinnon jalostusori. Toivotamme tammavieraat tervetulleiksi Pirttijärvelle Logandia tapaamaan!

logandi2

Lähialueretkeilyä

Kauniin syyspäivän kunniaksi päätimme hetkeksi keskeyttää arkisen aherruksen täällä kotona ja lähteä retkelle lähimaisemiin Korpilahden Oravivuorelle. Oravivuorihan on osa maapallon tarkempaa muotoa ja kokoa määrittämään rakennettua kolmiomittauspisteiden ketjua, ns. Struven-ketjua, joka kulki aikanaan Mustalta mereltä [...]

Islanninhevonen laukkaaPirttijärven islanninhevostallin pihapiirin tunnelmaa talvella