Tein joku aika sitten pienen gallupkyselyn ratsastajien keskuudessa selvittääkseni, mikä ratsastuksen harrastajia touhussa oikein kiehtoo – miksi ihminen harrastaa ratsastusta. Vastauksia tuli monenlaisia, mutta yhdistävä tekijä kaikkien mielipiteissä oli se valtava positiivisten kokemusten ja tunteiden määrä, joka ratsastukseen ja hevosharrastukseen liittyy.

Tässä muutamia ajatuksia aiheesta:

”Hevoset antavat hyvää energiaa, ja niiden kanssa puuhailu kehittää mielen ja kehon hallintaa.”

”Kaikki muu unohtuu. Pää tyhjenee kaikesta muusta hälinästä, on keskityttävä asiaan – tulee jopa meditatiivinen olo.”

”Ratsastaminen kohottaa kuntoa, mutta sen lisäksi se hoitaa myös ihmisen mieltä.”

”Hevonen on upea ja uljas olento – ei söpö eikä kiva, vaan uljas, ja herättää ihailua.”

”Hevosen ja ihmisen välinen luottamus.”

Tuohon viimeiseen lauseeseen kiteytyy aika oleellisesti yksi hevosharrastuksen tärkeimpiä kulmakiviä. Kun ihmisen ja hevosen välinen luottamus toimii, siitä syntyy mahtavaa vuorovaikutusta kahden elollisen olennon välillä, joista toinen on suuri ja toinen on pieni. Tällaisen luottamuksen aikaansaamiseen vaaditaan kuitenkin aika paljon työtä ja pitkäjänteisyyttä.

Molemminpuolinen kunnioitus on mielestäni kaiken hevosten kanssa toimimisen ja elämisen a ja o, perussettien perussettiä. Hevosen pitää kunnioittaa kaikissa tilanteissa ihmisen tilaa ja johtajuutta. Silloin jokapäiväinen elämä on yksinkertaista, mutkatonta ja molemmille osapuolille turvallista. Ellei hevonen tiedä kristallinkirkkaasti paikkaansa suhteessa ihmiseen, ongelmien siemen on kylvetty. Kun luottamusta ja molemminpuolista kunnioitusta ei ole tai sitä ei synny, ihminen on epävarma, ja hevonen on epävarma, mistä syntyy nopeasti ikävä ja useimmiten paheneva syöksykierre. Viime kädessä tilanne on ennen kaikkea ihmiselle vaarallinen – tiukassa paikassa kun taitaa se pienempi jäädä altavastaajan asemaan kuitenkin.

Ihmisen tehtävä ja velvollisuuskin puolestaan on kasvaa turvalliseksi ja oikeudenmukaiseksi johtajaksi ja kumppaniksi hevoselle ja kehittää taitojaan. Johdonmukaisuus kaikissa toimissa ja oikeiden asioiden palkitseminen oikealla hetkellä ovat kaiken käsittelyn ja ratsastaminen perustana. Tätä taitoa, jota hevosmiestaidoksi ennen nimitettiin (ei liity sukupuoleen), ei kukaan opi hetkessä, vaan se opintie kestää koko elämän. Aina on varaa parantaa ja oppia uutta.

Hevosten kanssa eteen tulee vuosien varrella paljon hyviä ja runsaasti huonojakin hetkiä ja monenmoisia pienempiä ja isompia haasteita, mutta ihminen on se, jonka tulee miettiä, miten niistä hetkistä päästään rakentavalla tavalla eteenpäin. Pitääkö omaa toimintaansa kenties muuttaa tai kehittää taitojaan? Hankkia lisää työkaluja omaan ratsastajan (tai hevosenkäsittelijän) työkalupakkiinsa?

Artikkelikuvassa hyvää yhteistyötä ja onnistumisen iloa.