Pakkaspäivinä

Kirpeät pakkaspäivät saavat ajatukset lentämään, ja luonto näyttäytyy silmiä hivelevän kauniina, vaikka lunta ei maastossa ole juuri lainkaan. Joitakin haittapuoliakin tosin kylmiin talvisäihin täällä maalla liittyy.

Pakkaskelillä monet hommat ovat normaaliakin työläämpiä: talli jäätyy, vedet jäätyvät, turve pölisee, mönkijä reistaa, traktori sanoo käynnistysyrityksille öy,öy ja vaikenee eikä ratsastaminenkaan tunnu kylmän kalvaessa enää yhtä riemukkaalta kuin ehkä joskus nuoruuden vuosina.

Sata vuotta vanhassa hirsitalossa parinkymmenen asteen pakkanen tuntuu, ikävä kyllä, myös luissa ja ytimissä, joten tulisijat ovat edes kohtuullisen asumismukavuuden ehdoton edellytys. Mikään ei pidä vanhassa pirtissä pakkasta niin tehokkaasti loitolla kuin kunnolla lämmitetty leivinuuni, keskuslämmityksen välttämättömyydestä ja ansioista huolimatta.

Pakkaspäivien halonhakkuu- ja puunkanto-ohjelma on siis seuraava. Ensin tarkistetaan, onko pannuhuoneessa ja puulaatikoissa tavaraa jo valmiina. Suotavaa olisi olla, sillä kylmä puu syttyy ja palaa huonosti. Jos on, ei muuta kuin tuli pesään ja lämmittämään. Ellei ole, talkkari joutuu lähtemään liiteriin, käyttelemään ahkerasti kirvestä ja raahaamaan kopat ja laatikot täyteen. Seuraavaa lämmityskertaa varten tämä pitäisi tehdä joka tapauksessa, joten päivittäistä ankaraa raahausvaihetta ei pakkasella voi oikein välttää.

Leivinuunin lämmetessä voi ahkera maalainen lämmittää samalla vaikkapa kamareiden pönttöuuneja. Työhuoneen pönttöuunin lämmittäminen onkin kovalla pakkasella melkein välttämätöntä, jos meinaa ilman lapasia kyetä jotakin toimistotöitä tekemään – siitä huolimatta, että konttorinkin puolella on keskuslämmitys.

Keittiön puuhellakin lämpenee siinä ohessa. Sen ansiosta keittiöön tulvii suloista lämpöä, ja ruoka valmistuu yksin tein, monta kattilaa ja pannua voi paahtaa kerralla. Ei vedä sähköhella vertoja tälle laitteelle talvikelissä!

Hehkuvat hiilet vedetään leivinuunin hiililuukkuun, kun haluttu lämpötila on uunissa saavutettu, ja uuni puhdistetaan tarkoitukseen tehdyllä harjalla. Ennen aikaan taidettiin käyttää luutaa, mutta ihan niin perinnetietoinen minä en osaa olla. Hiilloksen lämmittämä kivikasa hohkaa ihanan pehmeää lämpöä vielä seuraavana päivänäkin, ja uunissa paistuvat jonossa, leipurin ahkeruudesta riippuen, karjalanpiirakat, sämpylät, pullat, kakut ja vielä monenlaiset ruoatkin – kaikki yksillä lämmöillä, ja sähkönkulutus nolla euroa. Maalaiselämän luksusta!

2017-04-10T10:44:30+00:00 8. helmikuuta, 2017|Ajankohtaista|