Välillä menee ihan hyvin

Hirmuisen hellekesän jälkeen tässä mennään jo kohti syksyä, mutta keliä ei voi moittia vieläkään, pikemminkin päinvastoin: on lämmintä ja tuulista, mutta ei liian kuumaa, vähän itikoita, hirvikärpäsiä maltillisesti, ja hevoset ovat hyvin syöneinä ja hyväkuntoisina valmiita syksyn ja talven koitoksiin.

Liekö säänhaltijan ansiota sekin, että joskus elämässä tulee vastaan ihmeellisiä päiviä, jolloin kaikki hommat menevät jopa täällä maalla täysin putkeen. Aivan hiljattain elin sellaisen eriskummallisen päivän, jonka kuluessa ei tapahtunut yhtään vastoinkäymistä eikä sattunut takaiskua missään asiassa.

Homma alkoi heti herättyä varhain aamulla, kun huomasin nukkuneeni poikkeuksellisen hyvin (ei ihan jokapäiväistä enää tässä iässä) eikä kroppaa tuntunut liiemmin kolottavan mistään kohtaa (valitettavan harvinaista tässä iässä). Siitähän päivä lähti jo huolestuttavan virkeästi liikkeelle.

Reipas aamu siitä sitten jatkui tallitöiden merkeissä. Nekin sujuivat käden käänteessä, ei väsyttänyt eikä harmittanut yhtään. (No, silloinhan ne hommat juuri sujuvatkin, kun ei väsytä eikä harmita). Ja hyvä vire siitä sen kuin vain lisääntyi, minkä myötä päivän pakolliset paperityöt ja konttorihommat tuli hoideltua tunnissa, ja sitten pääsikin jo taas ulkohommiin.

Suotuisan meiningin vallitessa ratsastustunnin ohjaus oli yhtä juhlaa, täsmäharjoitukset ponnahtivat jostakin työkalupakin uumenista kuin itsestään, ratsastajat olivat tyytyväisiä ja hevoset tietysti myös.

Ja sitten vielä oma ratsastus! Paukusta tahdikasta tölttiä, siirtymiset ja väistöt ja temponvaihdokset sujuivat kuin tyhjää vain, hevonen oli poikkeuksellisen yhteistyöhaluinen, pehmeä ja kuuliainen, kaikilla osapuolilla oli hyvä vire ja energia, maastoa tai kenttää, ihan sama, ja samanlaiset onnistumiset useamman hevosen kanssa putkeen. Sitä rupeaa väkisinkin ihmettelemään, että mikäs tässä nyt on…

Eihän ratsastaminen koskaan mitään takkuamista ole, se on maailman mielenkiintoisinta hommaa, mutta kyllä siinä kaikenlaisia pieniä haasteita päivittäin eteen tulee. Mutta sitten kun joskus sattuu se ”täydellisen” onnistumisen päivä (ehkä kerran, kaksi vuodessa), niin on se ihmeellistä, minkälaisen hyvän mielen siitä saa! Sitten jaksaa taas puurtaa läpi tuulen ja tuiskun ja räntäsateen ja pakkasen ja murehtia takkuilevaa tekniikkaa ja raskaita tallitöitä ja pönttöileviä hevosia ja olemattomia markkinointitoimenpiteitä ja päivittämättömiä nettisivuja ja pesemättömiä ikkunoita ja keskeneräisiä rakennustöitä.

Tässä jutussa kuvatun superpäivän aikana kaiken lisäksi yksikään laite ei hajonnut, mikään ei särkynyt, missään hommassa ei tullut töpättyä, koira ei karannut… Pitää siis olla iloinen, että tälle vuodelle yksi tällainen päivä sattui – joskus olisi varmaan hyvä kertoa niistä päinvastaisistakin päivistä, mutta se onkin jo synkkää luettavaa.

Seuraavassa jutussa kuitenkin asiaa oriinpidosta, pysy siis kanavalla!

 

2018-08-25T15:28:10+00:00 25. elokuuta, 2018|Ajankohtaista, Yleinen|